”Aikuisena voi elää elämää, josta lapsena haaveili”, sanoi Maikki Harjanne Ylen kirjailijahaastattelussa vuodelta 2005. (Linkki artikkeliin.)

Miten nerokas lausahdus! Se kuulostaa ensin melkein viattomalta, kevyeltä. Sellaiselta, jonka voisi löytää lastenkirjan sivulta. Mutta kun pysähtyy miettimään sitä, siinä onkin jotain yllättävän inspiroivaa, melkein kapinallista.

Minä olen ehkä maailman paras keksimään tekosyitä ja selityksiä. Suurin este omassa elämässäni unelmien toteuttamiselle ei useinkaan ole ulkoinen maailma, vaan valinnat, joita en ole valmis tekemään tai joita en uskalla tehdä.

Unelmat eivät aina kaadu mahdottomuuteen

Kun aikuisilta kysyy lapsuuden unelmista, usein hymähdys päättää keskustelun nopeasti ja aihe ohitetaan naiivina, lapsellisena. Joskus melkein huomaamatta. Joku toteaa, ettei se olisi realistista. Toinen muistuttaa, että elämässä täytyy pitää järki mukana ja että aikuisella on aikuisen vastuut.

Lapsuuden unelmat siirretään samaan lokeroon kuin monet muutkin menneet, vähän nostalgisiksi muistoiksi, joita on ihan kiva ajatella, mutta jotka eivät ole elävässä elämässä vakavasti otettavia.

On tietenkin asioita, joita ei voi toteuttaa. Aikuisella on vastuita, eikä omaa elämää voi aina järjestää pelkästään omien toiveiden mukaan.

Mutta usein kyse ei ole mahdottomasta. Kyse on siitä, että unelma ei enää sovi kovin helposti siihen elämään, jonka olemme aikuisina rakentaneet. Se saattaisi tarkoittaa muutoksia totuttuun, perheen dynamiikkaan, pienempää palkkaa, vähemmän varmuutta tai arkea, joka näyttää ulkopuolisten silmissä kummalliselta.

Monet asiat, joita aikuisena kutsumme mahdottomiksi, ovat asioita, joiden hintaa emme halua maksaa.

Kuva: Timo Hirviniemi

Monen lapsuuden haaveet olivat lopulta perusolemukseltaan yksinkertaisia. Kukaan ei ehkä ylläty, että itse haaveilin siitä, että perheeseeni kuuluisi erilaisia eläimiä, jotka olisivat ystäviäni. Ajatus tuntui silloin täysin luonnolliselta. En ajatellut reunaehtoja, työn sitovuutta ja vaatimuksia. Oli vain ajatus siitä, millainen elämä tekisi minut onnelliseksi. Lapsena en vielä osannut arvioida, oliko sellainen elämä järkevä, tehokas tai taloudellisesti kannattava. En tiennyt, kuinka paljon työtä eläimet vaativat. Mutta tiesin jotakin siitä, millaisessa elämässä halusin olla.

Haaveilin mökistä metsän laidalla tai saaressa, tai päivistä ulkona, omilla käsillä jotakin tehden. Lapsen maailmassa nämä asiat tuntuvat täysin mahdollisilta, koska lapsi ei vielä ajattele niitä maailman rakenteiden kautta. Aikuisena syvimmät unelmat eivät välttämättä ole muuttuneet, mutta niiden ympärille on kasvanut kerros käytännöllisyyttä, velvollisuuksia ja oletuksia siitä, millaista elämän pitäisi olla.

Elämänvalinnat

Yksi aikuisuuden vaikeimmista oivalluksista on se, että elämä koostuu jatkuvista valinnoista myös silloin, kun kuvittelemme olevamme pakosta paikallamme, olosuhteiden sitomina. Moni sanoo joskus, ettei voi tehdä jotakin asiaa. Mutta jos asiaa katsoo vähän tarkemmin, huomaa, että lause tarkoittaakin joskus jotakin muuta. Ei halua luopua siitä, mitä hänellä jo on. Turvallinen työ, tuttu arki ja ennakoitava elämä ovat arvokkaita asioita, eikä niiden arvostamisessa ole mitään väärää. Silti jos jätämme jonkin asian kokeilematta tai toteuttamatta, emme oikeastaan jätä valitsematta. Silloin valitsemme nykyisen tilanteen säilyttämisen. Sekin on päätös.

Kaikkea ei voi saada, eikä tarvitsekaan

Elämme maailmassa, jossa uskotellaan, että kaikki on mahdollista. Ajatus on rohkaiseva, vaikkakin se on silkkaa hölynpölyä. Todellisuudessa elämä toimii harvoin niin yksinkertaisesti. Useimmiten se on enemmän vaihtokauppaa. Rauhallisempi elämä voi tarkoittaa vähemmän rahaa. Vapaampi elämä voi tuoda mukanaan epävarmuutta. Omien unelmien seuraaminen voi joskus merkitä sitä, että kaikki ympärillä eivät täysin ymmärrä valintaa. Naisyrittäjien kanssa keskustellessa olen usein törmännyt ajatukseen, että arvoperusteinen yrittäjyys on noloa. Aika hassua, sillä siksi kai yrittäjäksi ryhtyy, että voi joustavammin vaikuttaa omaan työelämäänsä?

Jos ei halua antaa työlle kaikkea aikaansa tai tehdä kasoittain rahaa uhraamalla sille kaiken muun, kyse ei välttämättä ole epäonnistumisesta tai kunnianhimon puutteesta. Se voi olla tietoinen vaihtokauppa. Ihminen päättää, mikä elämässä on hänelle tärkeää ja mistä hän on valmis luopumaan saadakseen sen. Kaikkea ei voi saada samaan aikaan. Siksi joutuu päättämään, mitä haluaa niin paljon, että on valmis hyväksymään myös sen hinnan.

Lapsuuden unelmien toteuttaminen voi olla pieni kapina

Kun joku aikuinen päättää toteuttaa lapsuutensa unelman, se ei yleensä näytä ulospäin kovin dramaattiselta. Unelma voi olla iso tai pieni. Se voi olla lapsuuden unelma omasta kukkakaupasta. Se voi olla ratkaisu, jolla päättää muuttaa elämänsä rytmiä. Ihminen voi vaihtaa työnsä sellaiseen, jossa käsillä saa tehdä enemmän kuin kirjoittaa sähköposteja. Tai muuttaa kulttuuriin, jossa aika ei määräydy kellon vaan ihmisten mukaan. Ulkopuolisen silmissä tällainen päätös voi näyttää joskus jopa hieman kummalliselta. Miksi joku luopuisi turvallisesta ja järkevästä elämästä? Mutta sisäisesti päätös voi olla hyvin yksinkertainen. Jossain vaiheessa elämäänsä monet meistä huomaavat, ettei kysymys olekaan vain siitä, onko unelma mahdollinen. Kysymys on siitä, onko valmis maksamaan sen hinnan, jonka unelman toteuttaminen vaatii.

Lopuksi

Lapsuuden unelmien eläminen todeksi aikuisena ei useinkaan ole kuin satua. Eihän lapsena ymmärrä, mitä jokin elämäntapa vaatii. Unelmien elämän tavoittelun vaatimat ratkaisut eivät useinkaan ole ilmaisia, helppoja tai nopeita. Onneksi joskus ovat ja vaativat vain arkirutiinien muutoksia. Usein hinta ei ole raha. Hinta voi olla turvallisuus, totuttu arki, muiden hyväksyntä tai jokin asia, josta emme olisi halunneet luopua. Ehkä aikuisuuden vapaus on osittain juuri siinä, että pystyy katsomaan tätä vaihtokauppaa rehellisesti. Kaikkea ei voi saada. Mutta voi päättää itse, mistä on valmis luopumaan ja minkä vuoksi. Ja joskus se, minkä vuoksi on valmis tekemään tämän vaihtokaupan, on yllättävän lähellä sitä, mistä haaveili jo lapsena.