Metsän ystävät
Ollapa itse yhtä inspiroiva kuin tänään haastattelemani Pirteän Pässin isäntäväki, Jaana ja Risto Sulkava ovat. Jaanalla ja Ristolla on monipuolinen kokemus luonnosta ja luonnonhoidosta. Pirteän Pässin he perustivat viitisen vuotta sitten Ilmari Räsäsen säätiön kotipaikkaan Heinävedelle. Kotinsa pihapiirissä ja metsissä sekä ympärillä levittäytyvällä satojen hehtaarien luonnonsuojelualueella, heillä on ollut monenlaista toimintaa. Jaanan herkulliset ruoat ovat täyttäneet perhehoidossa olevien vanhusten ja erilaisille kursseille osallistuneiden asiakkaiden vatsat. Jaana työskentelee myös terveydenhuollon konsulttitehtävissä. Risto, ammattiluonnonsuojelija, kouluttaa jatkuvan kasvatuksen metsänhoitoon niin yliopistoryhmiä kuin alueen kansalaisopiston opiskelijoita. Yhdessä he toimivat säätiön pehtooripariskuntana toteuttaen säätiön tavoitteita tilallaan. Jaanan ja Riston aktiivisuudesta kertoo kyläyhdistyksen ja kunnan kanssa rakennettu luontopolku ja lintutornit polun varrelle.
Luonnonhoito on konkretisoitunut maiseman- ja metsänhoidon todelliseksi tekemiseksi. Koronan myötä vierailijoiden määrä on pudonnut, mutta aiempina vuosina vierailijoita ja toimintaan tutustujia on ollut jopa yli tuhat. Pirteä Pässi tarjoaa myös suosittuja lammaspaimenlomia, tätä varten on jo majoitustilaa ja lisää rakenteilla. Kaikki toiminta on ilmastoviisaasta, maalaislomat hiilikompensoidaan sijoittamalla merkittävä osa loman hinnasta metsien suojeluun.
Maisemanhoidosta vastaavat naapurin hiehot ja oma lammaskatras, joiden vaikutus viitisentoista vuotta laiduntamatta olleisiin niittyihin on ollut merkittävä. Laidunpaineen säätely on haastavaa, johtuen muun muassa säistä. Paikallista rasitusta on koetettu ratkaista lohkomalla laidun pienempiin osiin, jolloin eläinten ahneilta suilta saadaan säästettyä herkkiä, pintaan pyrkiviä ketokasveja. Laidunnus on tuonut näkyviin esimerkiksi hiirenhännän, joka on nähtävissä vain ennen juhannusta lehmipoluilla ja hirvenkellon, kaksivuotisen kellokasvin, joka on lampaiden suosiossa, mutta kylväytyy helposti siemenestä talon nurkkapieliin, kunhan saa tilaa. Yksi lampaiden suulta suojeltavista kasveista on kesämaitiainen. Joitakin kasveja on aidattu omaksi alueeksi kukkimaan rauhassa. Jaanan ja Riston kanssa keskustellessa tulee useasti esille, että maiseman monipuolisuus on hyvästä. Osan laitumesta laiduntavat eläimet saavat polkea vaikka kuivalle muralle, kuten vesipisteen ympäristön, kun osassa taas annetaan kukkien kukkia parikin vuotta välillä tekemättä niille mitään. Tämä kaikki monipuolistaa toivottavasti ajan saatossa myös hyönteis- ja kasvilajistoa.
Tottahan minun piti kysellä myös metsänhoidosta, Pirteällä Pässillä on jatkuvan kasvatuksen mallimetsä. Jatkuvan kasvatuksen kritiikki liittyy usein tuulituhoihin. Risto kertoo tämän johtuvan usein väärinymmärryksestä, koska metsänhoidon termistössä jatkuvan kasvatuksen termi ”pienaukko” voi tarkoittaa jopa 0,3 hehtaarin (30X100m) kokoista alaa, eikä välttämättä aina oteta huomioon tuulen muuttuvaa liikettä, vaan tarjotaan tuulelle esteetön reitti tuhoja tekemään, oikea tuulitunneli. Jos pienaukot ovat oikeasti pieniä, vain muutaman kaadetun puun kokoisia, ja niitä tehdään lisää vasta, kun aluskasvusto ja taimikko ovat kasvaneet ohjaamaan tuulta, saadaan jatkuvasta kasvatuksesta hyöty irti. Hyöty on luonnonsuojelullinen, muutos vähemmän raju luonnolle ja eliöstölle, mutta hyöty myös taloudellinen, koska metsä uudistuu itse, eikä muokkausta ja taimenistutusta tarvita. Jatkossa, kun metsä on saatu jatkuvan kasvatuksen uralle, hyödyt konkretisoituvat entisestään. Jos istuttamaan kuitenkin joutuu syystä tai toisesta, kannattaa istuttaa mahdollisimman monia puulajeja.
Monipuolisuus toistuu myös metsänhoidossa Riston kanssa keskustellessa. Keinoja on monia ja niitä kannattaa käyttää mahdollisimman paljon. Erilajisten ja eri-ikäisten puiden suosiminen, jatkuvaan kasvatuksen voi toteuttaa avoimin mielin, niin, että jättää nuorempien puiden joukkoon vanhoja kuusia reitiksi liito-oravalle, kuusitiheikköjä petolintuja vastaan turvapaikaksi pienemmille ja iäkkäät lehtipuut kanalinnuille. Risujen ja jopa puiden pystyyn polttaminen on ollut Riston ja Jaanan kokeellinen keino muutamana vuonna, hiiltyneen puun vaikutusta lajistoon ei voi vielä sanoa. Metsälaidunta on hoidettu vasta parina vuotena, mutta nyt jo pinnalle on putkahtanut polkusara. Tärkeänä muistutuksena Risto huomauttaa, että metsäsuunnitelmiin kannattaa kirjata omat tehdyt ja suunnitellut toimenpiteet, jotta ne jäävät myös nykyisen metsänhaltijan jälkeen muistiin ja tiedoksi seuraaville polville.
Oli todella valaisevaa keskustella Jaanan ja Riston kanssa, tärkein informaatio oli ehkä se, että kaikki metsät sopivat jatkuvaan kasvatukseen, eikä yksilajista talousmetsää ole pakko hoitaa avohakkuuta käyttäen. Metsäluonnon monimuotoisuus rakentuu monesta kerroksesta ja jokaisella toimenpiteellämme voimme vaikuttaa siihen joko lisäävästi tai vähentävästi. Inspiroiduin valtavasti heidän tiedostaan, innostuksestaan ja kokeilunhalustaan. Ollapa tullapa kesämetsä, laidunnus ja ötökät! Mennäpä korona, että voitaisiin tavata elävässä elämässä!
Pirteään Pässiin pääset tutustumaan pirteapassi.fi , kuvia ja kasvitunnistuksen pandoran lipas, luontoportti.com .
