Suomenlammas (Finnsheep)

Kasvatamme suomenlampaita kaikissa väreissä. Tavoitteenamme on saada jalostettua mahdollisimman hyviä, terveitä ja kestäviä tuotantoeläimiä.
Väreinä lampaissa on valkoinen, musta ja ruskea. Kiinnitämme huomiota villan laatuun, turkikseen ja lihantuotantoon-
siksi meillä on useita pässejä ja uuhet astutetaan niille parhaiten sopivalla pässillä. Uuhia on hieman alle sata ja ne poikivat pääasiassa kerran vuodessa, kahdessa tai kolmessa erässä.
Pyrimme tarjoamaan eläimille mahdollisimman hyvin käyttäytymistarpeet täyttävän ympäristön. Lampaat laiduntavat toukokuusta lokakuulle.
Sisäruokintakaudella uuhet elävät pienissä ryhmissä, pässit omassa joukossaan.

Suomenlampaan erityispiirteitä on hyvä sikiävyys. Uuhi voi saada kerralla jopa 7 karitsaa, 5 ei ole harvinaista, mutta toivotuin on useamman kerran poikineelle uuhelle 3 karitsaa. Yleensä aikuinen uuhi saa kasvatettua 3-vuonueen hyvin ja riittävään maidontuotantoon pyritään jalostuksella vaikuttamaan. (Tietysti ruokinta on tärkeässä osassa myös.) Ensimmäistä kertaa poikiva suomenlammas tekee parhaassa tapauksessa vain 1-2 karitsaa, monesti kolmosille joudutaan antamaan lisäruokaa, tavoitellun kasvun ja emän kunnon säilymisen vuoksi.

Suomenlampaalla on myös erinomaisesti käsitöihin soveltuva villa, kuitu on pitkää, joustavaa ja kiiltävää. Parhaiten ominaisuudet näkyvät huovutuksessa ja pelkän suomenlampaan villasta kehrätyssä langassa.

Suomenlammas keritään kahdesti vuodessa, villan laadun ylläpitämiseksi.

WP_20150417_14_00_14_ProWP_20140919_004

Comments are closed